Kuinkahan käy

Elämysmatkoja raksalle

Feisassarissa herätti hirvittävää raivoa mainostoimiston ehdotus, brändätkää mansikanpoiminta elämysmatkaksi. Minussa se ei raivoa herättänyt, suhtaudun aina lyhyisiin työkeikkoihin elämysmatkoina, enkä niistä hirvittävää stressiä ota etukäteen. Muistan kun kerran soitin frankfurtin lentonkentältä kaverille. Kysyin oletko käynyt täällä. Kertoi käyneensä joten tiedustelin muina miehinä, sattuuko tietämään mistä lähtee lennot jenkkilään. Tiesi joten pääsin koneeseen. Bostonista soitin pomolle. Olen terminaalissa, mihinkähän minun pitäisi suunnistaa. Neuvoi bussi pysäkin joten sain kyydin hotelliin. (englannin taitoni on vielä heikompi kun venäjän ja venäjäksi osaan tilata noin kuutta eri alkoholijuomaa yhdestä viiteen annosta.)

Jenkkilä muuten on palvelun ihmemaa. Näytin vaan aulassa passia ja sain hotellikortin. Huoneessa oli suurempi sänky kuin minulla makuuhuono. Tuli mieleen, jos joudun itse maksamaan eikä mene firman piikkiin, saattaa parin vuoden hankkeet huveta. Aamupalalla kuulin viereisestä pöydästä suomea ja menin jututtamaa. Ilmeni että olin risteily yhtiön syöttö sviittissa. Laivaristeilylle menijöitä majoitetaan hotellissa odottamassa laivaa ja yhtiöllä on vuokrattuna (reilusti) maksaville asiakkaille huoneita ympäri vuoden. Olin saanut sellaisen, ammattimiehiä arvostetaan. (No, se ammattitaito joutui koituksella laivassa. Soitallin suomeen pomolle ja kysyin. Minä sinä minut olet myynyt? Vastasi vaan. Ammattimiehenä. No, onneksi sain apumiehiä joilla oli työvälineet ja kyky niiden käyttöön. Kuten arvata saattaa, sekin keikka kusi. Kahden viikon keikka Bostonin telakalla, parhaat kaverit seilasi Havajille. Sillä reissulla tapasin muuten pari kiteeläistäkin. Ne lennätettiin meille avuksi Havajilta, timpureita tuotiin Holywoodista. Niil on kokemusta kulisseista.)

Moskovasta aikoinaan tultiin junalla. Minä, putkimies Y ja työpäällikkö X. Oli ilmeet vastaanottajilla. Koko Perusyhtymän johtoryhmä odotti sitä työpäällikköä. Me kolme kaulakkain tultiin junasta ja laulettiin kansainvälistä.

Eli duunimatkat voi ottaa elämysmatkana.

Viime perjantaina soitti eräs. Pyysi joulun välipäiviksi töihin. Pullikoin vastaan, keskiviikkona on hammaslääkäri. Ei haitannut, duuni alkaa torstaina. Majoitus järjestetty. Neljä miestä raudoittamaan pikkainen holvi Tampereella. En ole ikinä Tampereella ollut töissä joten suostuin.

Aamusella hammaslääkärissä kahdeksalta, kymmeneltä matkaan. Kouvolassa menomatkalla auton katsastus. Niksu (poikani) Vantaalle ja välimajoitus Hyvinkäällä, torstaina loppumatka Tampereelle. Seittemältä ilmoittauduin. Raudoitusnokka puhui hyvää suomea, ellen olisi kuullut kuinka puhelimeen venäjää puhui, olisin saattanut epäillä kohdanneeni maailman kahdeksannen ihmeen, suomalaisen raudoittajan. (Suomalaisilla on synnynnäinen kyky puhua venäjää mutta selvin päin sitä osaa vain syntyperäinen venäläinen.)

Kaveri neuvoi tuolla on pukukaapit. Kävin järjestelmällisesti 120 komeroa ja havaitsin, ei yhtään tyhjää. Eli kamat vaihtoon ja kassiin. Kassi autoon.

Päivä meni puoleen, ei kuulunut kahta muuta miestä mutta ei siellä kyllä ollut mitään tekemistäkään. Valkokypäräinen timpuri selitti. Laudotus puretaan, on unohtunut alakerrasta muutama liukuovi, ne pitää katon kautta nostaa. Timpurikin puhui hyvää suomea mutta sen nyt arvasi ennakolta. Raksalla saa valkoisen kypärän jos osaa suomea ja tietää jotakin rakentamisesta. Toinen tie on käydä nelisen vuotta AMK opintoja. Tuo toinen tie pätee syntyperäisiin suomalaisiin. Ensimmäinen reitti, jos on sitä liikkuvaa työvoimaa.

Ruokatunnilla uusi kokemus. R kioskin vieressä oli Subwei. Kokeeksi kävin moisessa ihmeessä syömässä. Ei olisi varmaan muuten ikinä tullut mentyä. Ihan ok leipä. Sellanen 30 cm pitkä patonki, kanaa ja sankollinen kasviksia sisällä. Kympin pintaan eli kallis mut etnisistä erikoisuuksista pitää maksaa. Söihän minä kerran nepalilaisessakin satasella.

Puoli yhden maissa saatiin lupa nostaa ekat raudat. Ryntäsi AMK valkokypärä karjumaan, piti olla neljä miestä. Totesin että me aamupäivällä pidettiin neljän miehen palkalla venttaa, nyt tehdään neljän edestä töitä. Kiisti ventat kuten arvat sopii. Kyselin eikös tiedä niistä ovista mitään, poistui kiukkuisena.

Tulipahan sitten puheeksi sen raudotusnokan kanssa se kämppä. Kertoi tietävänsä missä se on. Sen tiesin minäkin, osoite oli tullut tekstarina. Yllättäen kumpikaan ei tiennyt missä kämpän avain. Soitimpa työnantajalle. Ei vastannut, ilmeisesti arvasi että jostakin valitan. Lähetin tekstarin. Ei vastannut siihenkään.

Kaveri totesi, jos minä olisin sinä, lähtisin kotia. Ei vaan huvittanut kymmenen tunnin työpäivän jälkeen reilua 400 km ajaa. Kyselin yhdeltä tamperelaiselta mestarilta mitä maksaa hotellit. Sano että kerran ollut yötä Tampereella. Omenahotellissa 100 e yö. Hiukka yllätyin. Totesin että minä samalla hinnalla oli presidentissä yöpynyt. Totesi että hesas on enemmän kilpailua. Päätin Hyvinkäälle mennä yöksi. Eihän se ole kuin reilu 120 km suuntaansa. Kaveri vielä jäi jatkamaan duunia.

Perjantaina ei näkynyt muita raudoittajia mikä ei yllättänyt joskaan ei ilahduttanutkaan. Jatkoin siitä mihin kaveri oli illalla jäänyt. Oli ilmeisesti aika pitkän päivän tehnyt. Puolisen tuntia raadoin ja kaveri tuli. Mukana toinen mies. Kaivattua vahvistusta siis. Kaveri oli tyytyväinen, totesi että tämä on hyvällä mallilla. Minä nyt en riemusta kiljunut, sopiva tihkusade, tuuli noin 8 ms, lämpötila plus nolla, ainoat valot torninosturin puomissa. Puolen päivän jälkeen kaveri puhelimessa. Kuului selittävän minun asunnottomuuttani. Kohta soi minunkin luuri. Firman johto oli ollut tietämätön asunnottomuudestani, hotellihuone kuulema oli seuraavaksi yöksi jos viikonlopuksi jään duunaa. Eli ei ollut sielläkään tietoa firman kämpän avaimesta. Totesin et tänään lähden kotia, tiistaiksi jos sen kämpän järkkää.

Kaverit meinasi pyhät raataa. Ahneita. Nokka kehu että 78 viikkotuntia on tullut viime aikoina edellisen porukan kanssa. Eli mut palkattiin tekemään kolmen miehen tuplaviikot viikossa. Ei ihme että pomokin heltyi hotellia tarjoamaan kun oli raudotusnokka sanonut että taitaa onnistua.

Normi kymmentuntinen työpäivä ja auton nokka motarille. Mukava keli, ei pelota kun ei viittä metriä eteensä näe. Tuntuu kuin yksin taivaltaisi loskameressä. Liruttelin sellasta 120 km h navin mukaan, auton mittari näytti hiukka enemmän. Iloinen yllätys, auton mittarivalot alkoivat toimia. Normaalisti sellainen himmeä hehke, lienee joku polttimo palanut. Nyt oli koko kojetaulu punaisena. Samalla moottori sammui. On paristi aikasemminkin kone hajonnut joten tiesin toiminnan. Kytkin pohjaan ja eka liittymästä pois motarilta. Onneksi sattuikin liittymä ennen kuin kotjukolarin aiheutin muiden sokkona ajavien tullessa niskaan. Hiukka vaan hallinta vaikeutuu, moottorin sammuminenhan poistaa ohjauksen- ja jarruntehostimet. Vanha toytan rohjo on aika jäykkä käsitellä kun on tehostimet poissa. Ainakin jarrut on jäykänlaiset.

Ihme ja kumma, liittymä oli kunnolla valaistu joten sain olla turvassa tien reunassa. Ensin etsiskelin varoituskolmiota mutta en vaan muistanut missä kotelossa se piileksi. Eli tutkailin moottoria. Öljyä oli, samoin vettä, vika lienee jossain muualla. Bensan puutetta se ei ollut, olin torstaina tuplannut autoni arvon pistämällä tankin täyteen. Mieleen tuli lähinnä öljypumppu. Toisaalta aika vaaraton kolhu, moottori oli päälisin puolin ehjä. Silloin kun ladan kone leikkasi kiinni, tuli yksi kiertokanki ulos moottorin kyljestä. Silläkin ajoin 20 km, Tohmajärven tien risteyksestä kotia. Eli varmaan ajokuntoinen oli tämäkin kun ei edes reikiä kuoressa.

Lähtihän se käyntiin jäähdyttyään ja ajelin hiukka matkaa bussipysäkille. Soittelin kavereilta konsultointia. Ei nuo osanneet ihmelääkettä antaa. Sottailin et yritän saada auton Tampereelle sivuteitä pitkin. Ei tuntunut kovinkaan innokkaalta auto kulkemaan, kaipasi reipasta kaasua pysyäkseen käynnissä.

S-marketin pihaan ajoin, alkoi tuntua riskialttiilta jatkaa. Vaihdoin haalarinhousut verkkareihin ja pipon päähän laitoin. Vähemmän sympatiaa herättää katuojasta nousseen näköinen ponnaripää kuin siistiin pipoon, verkkareihin ja erittäin likaiseen haalarintakkiin pukeutunut kulkija. Menin Smarkettiin ja esitin ystävällisen kysymyksen. Missä olen? Kertoivat, Lempäälän Sääksjärvellä. Kyselin taksia ja eräs ystävällinen sielu valopilkulla sen tilasi. Mullahan ei moista hienoutta luurissa ole.

Taksilta kyselin mille rautatieasemalle on lyhin matka. Neuvoi Tampereelle menemään koska siellä on lämpimät tilat junia odottaa. Lempäälän asema kuulema kylmä ja kuppilat ympäristöstä suljettu. Eli Tampereelle takaisin ja junalippu. Onneksi minulla on VR Veturi softa kännyssä, helppo oli ostaa junaliput.

Junassa tein mielenkiintoisen havainnon. Junaliput olivat vanhentuneet. Softa on niin fiksu että jos ostat klo 18 lipun klo 20 paikallisjunaan, lippu on voimassa kaksi tuntia klo 18 – 20. Ei siis 20 – 22. Harmitti ettei tullut vesipulloa otettua mukaan. Kun ottaa huomioon kuinka loistokkaasti päivä oli mennyt, odotin innolla VR asiakaspalvelua. Eli paria hormoneilla ruokittua vartijaa jotka kyynelkaasulla ja pampulla hoitelee liputtomia matkustajia. Kaasuun auttaa jos vettä silmiin kaataa. Jostakin ihmeen syystä eivät kuitenkaan sattuneet ja kirjoitan tätä täysissä ruumiin, joskaan ei hengen voimissa.

Muistakaa. Työ on asennekysymys. Siitä voi aina löytää aina uusia piirteitä. Miksi maksaa vuoristokiipeilystä jos voi keikkua lumen ja jään keskellä tornitalon telineillä. Miksi mennä sirkukseen katsomaan karjuvaa leijonaa jos voi kuunnella pomo karjumista. Miksi harjoitella ultrajuoksua kun saa jopa rahaa siitä että tekee 18 tunnin työpäiviä. Mieti lisää sovelluksia kallis harrastus → työ.


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

ai nin. jos joku on auton tarpeessa, toyta avensis 2001 farmari, katsastettu viime keskiviikkona. moottirin takuu raukesi juuri. n. 12 km tampereelta.

tee tarjous aukki at mbnet.fi

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset